| | | |

Millaisia hakuaikoja tulee noudattaa?

Hoitipa asiaa hakija itse tai hänen asioidenhoitajansa, on etuuksia hakiessa muistettava toimia hakuaikojen puitteissa. Hakuajat ja hakemusten käsittelyajat vaihtelevat. Yleensä hakijalta tai hänen edustajaltaan edellytetään ripeää toimintaa, mutta asian käsittelyaika saattaa viranomaistaholla viedä useita viikkoja, jopa useita kuukausia.

Yleensä hakemus kannattaa laittaa aina vireille, vaikka esimerkiksi jokin liite ei olisi vielä saatavilla. Liitteen – esimerkiksi lääkärinlausunnon – odottaminen ei ole pätevä syy sille, että hakemuksen voisi jättää myöhässä.

Hakemusta voi kiirehtiä painavasta syystä. Tällöin yhteyttä kannattaa ottaa puhelimitse.

Muista aina tarkistaa hakuaika taholta, jolle olet hakemuksen jättämässä! Tässä artikkelissa on esimerkkejä tyypillisistä hakuajoista. Listaus ei ole tyhjentävä.

Sairastuminen

Sairauspäivärahan hakuaika on kaksi kuukautta. Sairauspäivärahaa haetaan Kelasta. Jos sairastunut saa sairausajalta palkkaa, sairauspäivärahaa hakee tällöin työnantaja.
Pidä erityisesti huolta siitä, että mikäli sairausajan palkanmaksu katkeaa, sairauspäivärahahakemus tulee jätetyksi oikeasta päivästä lähtien.

Ole erittäin huolellinen valitusajan kanssa, etenkin tilanteessa, jossa maksut vaihtuvat työnantajan tililtä sairastuneen omalle tilille kesken sairausajan.

Tapaturma tai muu vahinko

Hakemus tulee jättää vakuutusyhtiöön niin pian kuin mahdollista, jotta voi saada maksusitoumuksen esimerkiksi yksityiselle lääkäriasemalle eikä laskuja tarvitse maksaa itse.

Usein vahinkoilmoitus tulee tehdä viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun vahinko on tapahtunut. Huomaa, että jossain asiassa voi olla tästä poikkeava hakuaika!

Vaikka henkilöllä itsellään ei olisi tapaturmavakuutusta, muista, että esimerkiksi ammattiliiton jäsenyyteen saattaa sisältyä vakuutusturva, joka kannattaa tarkistaa ammattiliitosta, jonka jäsen henkilö on.

Vammautuminen

Kun hyvinvointialueelle ilmoittaa vammautuneen henkilön palvelutarpeesta, palvelutarpeen selvitys on tehtävä hyvinvointialueella seitsemässä arkipäivässä. Päätös palveluista on annettava kolmessa kuukaudessa.

16 vuotta täyttäneen vammaistukea voi saada Kelasta takautuvasti enintään 6 kuukauden ajalta ja sen myöntäminen takautuvasti harkitaan aina tapauskohtaisesti.

Potilasvahinko

Potilasvahinkoilmoitus tehdään Potilasvakuutuskeskukselle. Määräaika on kolme vuotta siitä, kun vahinko on tullut ilmi.

Ikäihmisen etuudet ja apu

Eläkettä saavan hoitotukea voi saada Kelasta takautuvasti enintään 6 kuukauden ajalta ja sen myöntäminen takautuvasti harkitaan aina tapauskohtaisesti. Eläkettä saavan hoitotuesta ei mene veroa ja se on tulo- ja varallisuusriippumaton etuus.

Eläkkeensaajan asumistukea voi saada takautuvasti enintään 6 kuukautta sen hakemisesta. 1.4.2024 voimaan tulleet yleisen asumistuen leikkaukset eivät koske eläkkeensaajan asumistukea. Eläkkeensaajan asumistuesta ei mene veroa.

Hyvinvointialueen on aloitettava ikäihmisen palvelutarpeen arviointi viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä yhteydenotosta 75 vuotta täyttäneelle henkilölle ja tehtävä ilman aiheetonta viivytystä. Useissa palveluissa on tulorajoja. Vaikka palvelutarpeen arviointi olisi aiemmin tehty, huoli-ilmoitus kannattaa tehdä uudestaan aina tilanteen muututtua.

Muista hakea myös näitä etuuksia määräajassa, mikäli ne liittyvät läheisesi tilanteeseen

Työttömyyspäivärahaa on haettava viimeistään 3 kuukauden kuluessa hakujakson ensimmäisestä päivästä.

Toimeentulotuki haetaan Kelasta ja mahdollinen täydentävä toimeentulotuki haetaan hyvinvointialueelta. Perustoimeentulotukea myönnetään yleensä hakemuksen saapumiskuukauden tai sitä seuraavan kuukauden alusta alkaen ja takautuva toimeentulotuki on mahdollista yleensä vain poikkeustilanteesta kuten sairaalassa olosta johtuen. Toimeentulotukihakemus onkin syytä laittaa vireille heti kun henkilön tilanne on sellainen, että hän on toimeentulotuen tarpeessa.

Mitä tapahtuu, jos hakemus toimitetaan myöhässä?

Myöhässä jätetty hakemus saattaa aiheuttaa sen, ettei asiaa käsitellä ollenkaan, tai korvausta tai etuutta jää maksamatta ajalta, jona henkilö olisi voinut ollut siihen oikeutettu.

Posti ei kulje välttämättä muutamassa päivässäkään! Useat tahot ottavat vastaan postia omiin postiluukkuihinsa ja tällöin itse toimitettu lähetys kirjataan saapuneeksi samana tai seuraavana arkipäivänä sen jättämisajankohdasta riippuen.

Muista, että toisen puolesta asiointi sähköisesti on edelleen useimmissa tilanteessa haastavaa, jopa mahdotonta, ellei Suomi.fi-valtuuksien myöntäminen ole mahdollista ja siksi hakemuksia joutuukin usein toimittamaan paperilla. Jos Suomi.fi-valtuuksien myöntäminen on mahdollista, tällöin sähköinen asiointikin mahdollistuu.

Valitettavasti asiassa katsotaan harvoin tunnetaan poikkeuksen olevan mahdollinen, vaikka tilanne on poikkeuksellisen raskas asiaa hoitavalle omaiselle ja hoitaa asiaa toisen puolesta, toisen hyväksi.

Valita päätöksestä aina ajoissa

Muitakin valitusaikoja voi olla, mutta useassa asiassa valitus tai lausunto on jätettävä usein 37 päivän (30 + 7 päivän), sähköistä asiointia käyttäessä 33 päivän (30 + 3 päivän) tai joissain tapauksissa jo 30 päivän kuluessa päätöksen lähetyspäivästä.

Jos olet epävarma, mikä on viimeinen valituksen jättöpäivä, päätöksen antanut taho on velvollinen sen ilmoittamaan. 

Kaikissa päätöksissä lukee valitusaika (esimerkiksi muodossa ”valitusaika on 30 päivää ja päätöksen katsotaan tavoittaneen 7 päivässä” ja on mukana valitusohjeet. Muista, että jos käytössä on sähköinen asiointi, päätös katsotaan tavoittaneen sinut 3 päivässä!

Vaikka posti ei aina kulje seitsemässä päivässä, päätöksen saapumispäivällä ei ole merkitystä vaan postituspäivällä. Jos siis paperilähetys on viipynyt useamman viikon matkallaan, eikä sähköistä palvelua ole käytössä, vain osa valitusajasta voi olla jäljellä.

Valituksen myöhässä toimittaminen on sen hylkäämisperuste ja tuolloin valitus käsitellään vain poikkeustapauksessa. Toimi siis ajoissa!


Olisiko aika hakea jotain etuutta ikäihmiselle, mutta sen puheeksi ottaminen on vaikeaa? Ota avuksi joulukuussa 2023 julkaistut Vaikeiden asioiden keskustelukortit!


Aiempi versio tästä artikkelista julkaistiin 31.1.2024 Omaisena STARTTI -jäsensivuston pilotissa, joka päättyi 31.3.2024. Tämä artikkeli on julkaistu täydennettynä Omaisena.fi-sivustolla 14.9.2024.

Lue myös